Yleiskuva
Ihmisillä kausiepidemioita aiheuttavat pääasiassa alatyypit A(H1N1)pdm09 ja A(H3N2), joista H1N1-kanta on peräisin vuoden 2009 pandemiasta ja on sittemmin vakiintunut osaksi kausi-influenssaa. A-tyypin virusten geneettinen ajautuminen (antigeeninen drift) ja harvinaisemmin suurempi antigeeninen muutos (shift) selittävät, miksi rokotteen kokoonpanoa on päivitettävä vuosittain ja miksi uusia pandeemisia kantoja voi syntyä. A-tyypin viruksia esiintyy myös luonnonvaraisissa vesilinnuissa, siipikarjassa ja sioissa, mikä luo jatkuvan riskin uusien eläinperäisten kantojen, kuten lintuinfluenssa H5N1:n, sopeutumisesta ihmiseen. THL ja Ruokavirasto seuraavat yhdessä eläinperäisten influenssavirusten tilannetta osana pandemiavarautumista.
Oireet
Kliininen kuva muistuttaa muuta kausi-influenssaa: äkillinen kuume, lihaskivut, päänsärky, kurkkukipu ja yskä, mutta A-tyypin epidemiat ovat usein taudinkuvaltaan vaikeampia ja aiheuttavat enemmän sairaalahoitoa vaativia tapauksia kuin B-tyyppi. Ikääntyneillä A(H3N2)-kausiin liittyy tavanomaista suurempi ylikuolleisuus. Eläinperäisten A-kantojen, kuten lintuinfluenssan, aiheuttama ihmistartunta voi johtaa poikkeuksellisen vaikeaan taudinkuvaan, kuten nopeasti etenevään hengitysvajaukseen ja monielinvaurioon, vaikka tällaiset tartunnat ovat toistaiseksi harvinaisia. Pandeemisten kantojen erityispiirteenä on myös se, että ne voivat sairastuttaa vakavammin nuoria ja aiemmin terveitä aikuisia, koska väestössä ei ole valmiiksi immuniteettia.
Hoito
Hoito on samankaltaista kuin muussa influenssassa: lievät tapaukset hoidetaan kotona oireenmukaisesti, kun taas riskiryhmiin kuuluvat ja vaikeasti sairastuneet tarvitsevat viruslääkitystä ja tarvittaessa sairaalaseurantaa. Epäily eläinperäisestä A-tartunnasta tai poikkeavan vaikeasta taudinkuvasta edellyttää välitöntä yhteydenottoa erikoissairaanhoitoon ja tartuntatautiviranomaisiin, koska tilanne voi vaatia eristystoimia ja laajempaa jäljitystä.
Lääkitys
Ensisijainen viruslääke on oseltamiviiri, jota annetaan riskiryhmille ja vaikeasti sairaille mahdollisimman pian oireiden alkamisesta; vaihtoehtoina voidaan käyttää tsanamiviiria tai muita neuraminidaasin estäjiä erityistilanteissa. Pandemiavarautumiseen kuuluu myös viruslääkevarastojen ylläpito ja rokotteiden nopea kehittäminen uutta A-kantaa vastaan, mikäli pandeeminen tilanne syntyy. Vuosittainen kausi-influenssarokote sisältää aina ajantasaiset A(H1N1)- ja A(H3N2)-komponentit.
Yleisiä huomioita
Rokotus on tärkein ehkäisykeino, ja THL päivittää rokotteen kannat vuosittain WHO:n suositusten mukaisesti vastaamaan kiertäviä A- ja B-viruksia. Eläinperäisten A-virusten leviämisen ehkäisemiseksi seurataan siipikarjatiloja ja luonnonvaraisia lintuja, ja epäillyt ihmistartunnat lintuinfluenssasta ovat ilmoitettavia tartuntatauteja, jotka edellyttävät välittömiä torjuntatoimia. Pandemiavarautumissuunnitelmat kattavat viruslääkkeiden jakelun, rokotekehityksen ja terveydenhuollon kapasiteetin turvaamisen. Riskiryhmät, kuten eläintenhoitajat ja siipikarjatilojen työntekijät, ovat erityisen tarkkailun kohteena epäiltyjen zoonoottisten tartuntojen varalta.
Rajaus
Tämä kohta käsittelee nimenomaan influenssa A -viruksen erityispiirteitä, kuten alatyyppejä, antigeenistä muuntelua ja pandemia- ja zoonoosiriskiä; yleinen kausi-influenssan kuvaus on esitetty omassa osiossaan ja B-tyypin piirteet erikseen.