Yleiskuva
Invasiivinen VRE-infektio syntyy, kun vankomysiiniresistentti enterokokki pääsee normaalilta kolonisaatiopaikaltaan suolistosta verenkiertoon tai harvemmin keskushermostoon, tyypillisesti immuunipuutteisilla, pitkäaikaissairailla, keskuslaskimokatetria käyttävillä tai vastikään leikatuilla potilailla. Riskitekijöitä ovat pitkäaikainen sairaalahoito, laaja-alaiset antibioottihoidot, vatsan alueen kirurgia ja vaikeat perussairaudet, kuten hematologiset syöpätaudit. Suomessa invasiiviset VRE-infektiot ovat harvinaisempia kuin kantajuus, mutta niiden hoito on haastavaa resistenssin ja usein monisairaan potilaan vuoksi. THL seuraa invasiivisia VRE-tapauksia osana valtakunnallista tartuntatautien seurantajärjestelmää, ja ne edellyttävät nopeaa tunnistamista ja hoitoa.
Oireet
Bakteremian oireita ovat korkea kuume, vilunväristykset, yleistilan lasku, matala verenpaine ja sepsiksen merkit, kuten tihentynyt syke ja hengitystaajuus; vaikeimmillaan kehittyy septinen sokki ja monielinvaurio. VRE-meningiitissä esiintyy päänkipua, niskan jäykkyyttä, kuumetta, tajunnan tason laskua ja valonarkuutta, ja tila voi edetä nopeasti vakavaksi keskushermostoinfektioksi. Potilaan tila voi olla erityisen vaikeasti arvioitava, koska perussairaudet peittävät usein tyypillisiä infektio-oireita. Ilman nopeaa diagnoosia ja hoitoa invasiivinen VRE-infektio voi johtaa kuolemaan erityisesti vakavasti sairailla potilailla.
Hoito
Invasiivinen VRE-infektio vaatii aina sairaalahoitoa, usein teho-osastolla, sekä nopeaa mikrobiologista diagnostiikkaa veriviljelyillä ja tarvittaessa likvorviljelyllä. Hoitoon kuuluu kohdennettu antimikrobihoito herkkyysmäärityksen perusteella, mahdollisen infektiolähteen kuten keskuslaskimokatetrin poisto, ja elintoimintojen tukihoito sokin tai monielinvaurion kehittyessä. Infektiotautien erikoislääkärin konsultaatio on suositeltavaa hoidon kohdentamiseksi, koska VRE-kannat ovat resistentteja tavanomaisille enterokokkilääkkeille. Hoitovaste tarkistetaan seurantaviljelyillä ja kliinisellä tilan seurannalla.
Lääkitys
Ensisijaisia lääkkeitä invasiivisen VRE-infektion hoidossa Suomessa ovat linetsolidi ja daptomysiini, joita käytetään herkkyysmäärityksen ja infektiokohteen mukaan; daptomysiinia ei tule käyttää keuhkoinfektioissa sen inaktivoitumisen vuoksi keuhkosurfaktantissa. Muita mahdollisia vaihtoehtoja vaikeissa tai monilääkeresistenteissä tapauksissa ovat tigesykliini ja uudemmat lääkkeet kuten oritavansiini, joiden käyttö tapahtuu erikoissairaanhoidon ja infektiolääkärin ohjauksessa. Hoidon kesto määräytyy infektion sijainnin ja vakavuuden mukaan, ja esimerkiksi endokardiitissa tai vieraskappaleinfektiossa hoitoaika on tavallista pidempi. Lääkevalinnassa huomioidaan myös munuaisten toiminta ja mahdolliset yhteisvaikutukset potilaan muun lääkityksen kanssa.
Yleisiä huomioita
Ehkäisyssä keskeistä on VRE-kantajuuden varhainen tunnistaminen seulonnalla, tehokkaat kosketusvarotoimet sairaalassa ja huolellinen keskuslaskimokatetrien ja muiden vierasesineiden hoito infektioriskin pienentämiseksi. Invasiiviset VRE-tapaukset ovat ilmoitettavia THL:n tartuntatautirekisteriin, ja ne herättävät usein tarpeen selvittää mahdollinen sairaalasisäinen leviäminen. Rokotetta ei ole saatavilla. Erityisen alttiita vakavalle taudille ovat immuunipuutteiset potilaat, syöpäpotilaat, elinsiirtopotilaat ja vastasyntyneiden teho-osastojen potilaat, joilla ennuste voi olla huonompi perussairauden ja resistenssin yhteisvaikutuksesta.
Rajaus
Tämä kuvaus kattaa nimenomaan invasiivisen VRE-infektion, jossa bakteeri todetaan veriviljelyssä tai likvorviljelyssä ja potilaalla on kliinisiä infektion merkkejä, kuten kuume ja sepsis. Se erotetaan kantajuudesta (vre-kantajuus), joka kuvaa oireetonta suolistokolonisaatiota ilman infektion merkkejä ja jota ei hoideta antibiootein; invasiivinen infektio vaatii sitä vastoin aina kohdennetun mikrobilääkehoidon.